tiistai 17. syyskuuta 2013

Kesäkirjoja

Heipä hei!

Vaikka syksy on jo pitkällä, haluan vielä lyhyesti muistella kesän lukemistoa. Hirvittävän paljon sitä ei kertynyt, mutta muutaman teoksen ehdin kuitenkin lukaista töiden ohessa.


Melko iso osa kesästäni kului siihen, että luin violetista The Little Prince and other stories -järkäleestäni Louisa M. Alcottin Little Womenin. Tykkäsin siitä kovasti, sillä kirjan neljä sisarusta erilaisine luonteineen oli kuvattu hyvin elävästi ja hienosti ja siinä oli myös aikuisen elämään sopiva tarina itse kunkin "pyhiinvaeltajan taakasta". Toisaalta kirjassa oli myös turhan ilmeinen moraaliopettamisen maku, mikä itseäni häiritsi. Tästä huolimatta Little Women oli mukava lukukokemus, ja kirja ehdottomasti ansaitsee paikkansa lastenkirjallisuuden klassikkojen joukossa, vaikkei aivan ylläkään esimerkiksi Runotytön tai Salaisen puutarhan tasolle. Kakkososakin olisi kiinnostava katsastaa. Jos aiot lukea tämän kirjan, varoituksen sana: englanniksi se oli itselleni toisinaan vaikeaa ymmärtää vaikeiden sanojen vuoksi. Siksi lukunautinto voikin olla miellyttävämpi suomeksi, ellet ole englannin taituri.



Kesääni kuului, kuten tavallisesti, myös näytelmän lukeminen. Tänä vuonna valitsin Anton Tšehovin Kolme sisarta. Ajattelin näet valita välillä jotakin vakavamielisempää. Kolme sisarta kertoo kolmen sisaren elämästä, jotka kaipaavat palata lapsuudenkotiinsa Moskovaan, mutta elämällä on jokaiselle omat suuntansa ja kohtalonsa. Näytelmä kertoo hienosti täyttymättömästä kaipuusta ja omaan kohtaloonsa tyytymisestä.




Kolmannen kesällä lukemani kirjan sain itse asiassa eilen illalla loppuun. Aloitin sen elokuun alussa, mutta reilimatkan vuoksi se jäi kesken. Tämä kirja on siitä erikoinen, että siskoni lainasi sen "minua ajatellen", luultavasti koska juoneen liittyy arkeologiaa. Kyseessä on Jane Johnsonin Saharan tytär. Siinä turvallista länsimaista elämää elävä Isabelle saa perinnöksi arkeologi-isältään tuaregiamuletin, jonka arvoitus saa hänet lähtemään Marokkoon selvittämään sen alkuperää. Samalla kun kirja seuraa Isabellen matkaa, perehdytään häntä aiemmin eläneen naisen, Mariatan elämän vaiheisiin ja kirjan edetessä lukijalle paljastuu, että amulettiin liittyy monia ihmiskohtaloita, joihin myös Isabellen oma tarina liittyy.

Kirja herättää lukijan mielenkiinnon hyvin pian, ja pitää sen hallussaan. Nykyisyys ja menneisyys limittyvät hyvin yhteen ja se tekee kirjasta vieläkin koukuttavamman. Toisaalta juoni ei ole kovinkaan originaali, vaan juoni on joiltain osin varsin ennalta-arvattava ja loppuratkaisu oli ainakin minulle selvä viitisenkymmentä sivua aiemmin. Kirjan vahvuus onkin siinä, kuinka hyvin se kuvaa tuaregien elämää ja yhteisöä sekä heidän taisteluaan valtaapitävien sortoa vastaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että kyseessä on kertomakirjallisuus, jossa asioita on dramatisoitu, mutta kirjailija on kuitenkin pyrkinyt selvittämään taustat huolellisesti. Tämä kirja onkin hyvä mielenkiinnonherättäjä, jotta tuaregien historiasta ja tilanteesta kiinnostuu ottamaan enemmänkin selvää. Kirja ei ole pelkkää romanttista höttöä, vaan sisältää paljon kuolemaa ja tragediaakin, joten uskoisin romanttista kirjallisuutta yleensä kammoavankin pystyvän tarttumaan tähän.


sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Kulinaarisia kokemuksia ulkomailta

Tervehdys! Kesä alkaa auttamatta olla ohi ja paluu arkeen odottaa. Se ei kuitenkaan tunnu kauhean pahalta, koska sain viettää todella mukavan kesän, joka huipentui kaksiviikkoiseen interrail-matkaan Balkanin suuntaan poikaystävä M:n kanssa. Ajattelinkin ilostuttaa lukijoitani kertoilemalla, millaisella sapuskalla tuolla matkalla oikein elettiin niin halvalla kuin pystyttiin. Matka suuntautui onneksi jo valmiiksi halpoihin maihin, mutta köyhäiltiin kyllä silti oikein olan takaa tai ainakin luullaan niin...

Matka alkoi kuumasta Roomasta, jonne päästyämme söimme ensimmäiseksi rinkkoihin säilötyt eilisiltaiset leivät ja meetvurstit. Koska päätimme syödä kaiken pois, päätyi leivän päälle kaameita klönttejä meetvursteja sisältäen n. 2-6 siivua. Hieno esimaku matkan eväksistä. 

Rooman päärautatieaseman lähistöllä päätehtävämme olikin sitten etsiä ruokaa seuraavalle vuorokaudelle, jonka viettäisimme erilaisissa kulkuvälineissä junasta lauttaan. Paikallisesta kaupasta mukaan tarttui leipää, hedelmiä ja erinäisiä leivän päällisiä: poikaystävä M aloitti nötköttipurkkien hamstraamisen ja tätä kuulemma hyvää ravintoa hän sitten nauttikin koko matkan tyttöystävänsä nenännyrpistelyistä välittämättä. Itse päädyin ostamaan purnukan bolognesekastiketta ja jo kassoja lähestyttäessä onneksi neronleimauksena Nutellaa. Hedelmät katosivat parempiin suihin jo Roomassa ja matkalla Bariin, tosin pari appelsiinia ja verigreippi pyörivät mukana jonkin aikaa... Lautalla Barista Kreikan Patraan huomasimme ostamamme leivän hyvin kuivaksi ja vaikeasti nielaistavaksi. Bolognese-kastike oli ihan menettelvää, mutta Nutella pelasti.

Jo Roomassa huomasimme juomaveden elintärkeyden. Vettä kului jo siellä vaikka kuinka puhumattakaan siitä, kun pääsimme Ateenaan. Nähtävyyksiä kiertäessä upposi kyllä useampi litra! Rahaa olisikin kulunut melkoisesti pelkästään juomaveteen hyvin paljon, ellemme olisi tehneet hyväksi osoittautunutta ratkaisua juoda paikallista vettä. Eihän se mitään kauhean hyvänmakuista ollut oikeastaan missään, mutta juomakelpoista kyllä eikä suurempia mahaongelmiakaan havaittu.

Ateenassa tutustuimme jo heti ensimmäisenä päivänä halpaan ja hyvään herkkuun: pitaleipäpohjaan kääräistiin kanaa, ranskalaisia, kasviksia ja kastiketta --> njam! Ja maksoi parhaimmillaan 1,5 euroa kappaleelta. Sitä me sitten söimme oikein tyytyväisinä Ateenassa vietetyt päivät.

Ateenan jälkeen vuorossa oli monen päivän matkustusputki, joten evästä tarvittiin. Nutella sai jatkokseen suklaalevitettä, joka ei ollut ihan yhtä hyvää mutta menetteli, lavash-leipää, tomaattia sen päälle ja yllätys: nötköttiä. Itse otin lisäksi purkillisen maissia ihan vaan testimielessä. Niitä sitten mutusteltiin junissa ja juna-asemilla. Maissi oli ihan hyvää, ja siitä rohkaistuneena päätin kokeilla purkkiherneitä, mikä oli virhe: ne maistuivat aivan hernekeitolta ja minä vihaan hernekeittoa. Sofiassa pysähdyimme seitsemisen tuntia, ja siellä painelimme surutta pitseriaan, koska oli pakko saada jotakin kunnon ruokaa. Ei se kallista sitten ollutkaan, kun suhteellisen halpa maa Bulgaria kuitenkin on. Kymppi riitti molemmille ja päälle saatiin vielä muutamat vessakäynnit.

Belgrad ylitti halpuudessa vielä Sofiankin. Vaihdoimme viisi euroa rahaa, millä saimme ostettua kaupasta sitä sun tätä, käytyä vessassa kerran-pari ja vielä ostettua herkkujakin: kolme sipsipussia mauilla tzatziki, hot dog ja kana. Oli kokeilun arvoista kyllä, vaikka emme kyseisiin makuihin ikihyviksi ihastuneetkaan.

Kroatiassa mielipiteemme bosnialaisesta herkusta cevapista muuttui matkan aikana. Ensimmäisen kerran kokeilimme sitä vähän hintavammassa paikassa Zagrebissa, mutta leipä oli sitkeää ja lihapalat kuin kaupasta ostettuja. Sipulit olivat sentään hyviä ja minä olin kyllä ihan tyytyväinen tähän yksinkertaiseen ateriaan, nälkä kun oli, vaikka toisaalta hinta laatuun nähden vähän kirpaisi. Pulassa annoimme ruoalle uuden mahdollisuuden, tällä kertaa majoneesin ja jännän juuston kera. Ai että oli hyvää! Leipä oli hyvin tehtyä, liha hyvää, ainostaan sipulit olivat liian voimakkaan makuisia. Kannattaa siis kuunnella paikallisten neuvoja, sillä siten me tämän hyvän (ja hintatasoltaan kohtuullisen) ravintolan löysimme.

Kroatiassa myös tutustuimme oikein hyvään aamu- ja välipalaan, burekiin. Burekissa lehtitaikinan sisässä on esimerkiksi lihaa, juustoa, pinaattia tai omenaa. Myös tämä oli paikallisilta saamamme vinkki. Yksikin burek oli varsin täyttävä eikä maksanut paljon. Niinpä pitäydyimme hyväksi todetuissa ja ostimme niitä melko paljon ja myös Slovenian puolella, jossa myös myytiin niitä. M piti eniten lihaburekistä, minä taas ihastuin Sloveniassa juustoburekiin (juusto oli suolaista ja hapanta, vähän kuin fetajuusto). Kroatiassa oli muuten myös tosi hyvää jäätelöä, ja erikoisia makuja! Ja hedelmät olivat halpoja, mistä esimerkkinä Splitissä alle kahdella eurolla (12,5 kunaa) ostettu neljän kilon meloni.

Tässä oli vähän koostetta matkamme ruokakokemuksista. Loppukaneetiksi sellainen vinkki, ettei kannata ostaa 400 grammaa edes hyvää spagettia, jonka maustaa vain suolalla ja oreganolla ja vetää sitä nälkäänsä ellei ole aivan köyhä. Meinasi lentää M:llä laatta nimittäin (minusta se oli ihan hyvää, vaikka lopussa alkoi kyllä tökkiä pahasti ja vähän sitä oli lopulta pakko heittää pois).