Kaiken tämän vuoksi olen tässä kuussa saanut vain ja ainoastaan kaksi kirjaa luettua, toisen ennen fifteeniä ja toisen ennen konffaa. Kerron niistä siis hieman.
Ensimmäinen kirja olikin varsinainen riippakivi. Pitkin toukokuuta sitä lueskelin ja fifteeniä edeltävänä iltana/yönä luin sen viimein loppuun, koska en kerta kaikkiaan kestänyt ajatusta, että se olisi vielä kotona leirin jälkeen odottamassa keskeneräisenä. Kyseessä on Kate Mossen teos Labyrintti.
Lainasin tämän kirjan alunperin Arkeologia populaarikulttuurissa -kurssia varten, sillä kolmannen opintopisteen suorittamiseksi tuli lukea arkeologia-aiheinen kirja tai katsoa elokuva ja kirjoittaa essee. Lisäksi minua kiinnosti tämä kirja sen tyylikkäiden ja mielenkiinnon herättävien kansien vuoksi.
Jouduin melko pian luopumaan aikeestani käyttää kirjaa koulutyöhön, koska en kerta kaikkiaan jaksanut lukea sitä vaadittavassa ajassa. Onhan kirjassa sitä paitsi yli 600 sivua ja aikaa oli vain pari viikkoa. Kirjassa minua ärsytti erityisesti se, kuinka hitaasti se eteni. Juoni ei juurikaan edennyt kirjan ensimmäisen kolmanneksen aikana. Vasta sen jälkeen juoni muuttui toiminnallisemmaksi ja siten mielenkiintoiseksi. Siitäkin huolimatta kirja oli mielestäni liian kliseinen ja ennalta-arvattavakin. Graal-aihe on jo mielestäni melko loppuun kaluttu. Da Vinci -koodia en ole tosin lukenut, mutta veikkaan pisteiden menevän reilusti sen puolelle.Loppujen lopuksi kirja on varsin kelvollista luettavaa, vaikka alkua olisi mielestäni voinut tiivistää reilusti. Jokin syy Labyrintin bestselleriydelle on kuitenkin oltava, joten takana saattaa olla se, että niin sanottu action-kirjallisuus ei ole minuun juurikaan uponnut, vaikka olen kevään aikana lukenut muitakin samaan genreen sijoittuvia teoksia. Ehkäpä siksi tuomioni kirjasta on näin tyly. Ehkä paras anti kirjassa oli se, että tekstin seassa viljellään oksitaaninkielisiä ilmaisuja, jotka elävöittävät tekstiä ja tuovat keskiaikaisen Etelä-Ranskan elämänmenoa lähemmäksi lukijaa. Ranskan historia ei ole mielestäni ollut koskaan kovinkaan kiinnostavaa, mutta tämä kirja toi sitä lähemmäs omaa sydäntä. Hyvä!
Toinen kesäkuun teoksista tuli taas hotkaistua muutamassa päivässä. Kyseessä on eräs lempisarjoistani, Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe tutkii. Vuorossa oli sarjan kymmenes osa Teetä ja sympatiaa. Kirja jatkaa tutulla, ihanalla Afrikka-tyylillä eikä jättänyt tälläkään kertaa kylmäksi. Kirjan henkilöt ovat tulleet lukijalle jo hyvin eläviksi ja läheisiksi, ja siksi heidän kommelluksiaan voi seurata sydän lämpimänä ja eläytyen. Erityisen ihanaa on, että kirjan hahmo, joka on tähän mennessä tunnettu vain nuorempana apupoikana sai viimein nimen ja elämän. Kirja oli jälleen täynnä afrikkalaista filosofiaa ja lämmintä tunnelmaa. McCall Smithin kirjoitustyyli tempaa lukijan mukaansa ja kirvoittaa sekä naurun hörähdyksiä että vakavia pohdintoja. Jos et ole vielä tutustunut kyseiseen sarjaan, suosittelen lämpimästi. Tämä kirja ei ollut sarjan paras, mutta se on samaa ihanaa tyyliä kuin aiemmatkin. Astu siis botswanalaisen naisetsivän sekä omapäisen sihteerin arkeen ja jätä Suomen kolea kesä taaksesi.
Heinäkuu näyttää muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta tyhjältä, joten pääsen viimein lukemaan kesäkirjojen listaani sen lisäksi, että yritän saada omaa kirjoittamisprojektiani etenemään. Teen ensi viikolla myös paluun Ouluun, ja yritän herätellä leipomisinnostusta, jotta tämän blogin sisältö ei menisi liian yksipuoliseksi. Mutta hyvää kesän jatkoa ja ensi kertaan taas!
