Mansikkarahkaa

Lisää ruokapuoltakin tänne blogiin on kaipailtu, joten tässä tämänpäiväinen kokkeilu. Mansikkarahka on lapsuudenkotini herkkujälkiruokaa, jota olen aina rakastanut. Muistan kuinka välillä tuntui siltä, että voisin syödä koko kulhollisen yksinäni. Hyvä yhdistelmä on myös laittaa joukkoon muitakin marjoja, kuten mustikoita tai vadelmia, mutta nimen omaan mansikoista tehty rahka on lähellä omaa sydäntäni.

Sain äidiltäni tällä viikolla menneen kesän pakastemarjoja (joiden poimimiseen en tosin kauheasti osallistunut, hups. Sori äiti ja kiitos!), joten päätin tehdä tätä herkkua ensimmäistä kertaa itse. Poikaystävä M oli myös paikalla syömässä sitä. Ohje on siis tällainen (Kotikokista siis löysin):


2 dl (kuohu)kermaa
250 g maitorahkaa
3/4 l mansikoita (en tiedä tarkalleen paljonko itselläni oli, ehkä litran korkeintaan)
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria


Aloitin vaahdottamalla kerman ja iloitsin jälleen kerran viime jouluna lahjaksi saamastani sähkövatkaimesta (kiitos äiti tästäkin!). Vatkaaminen sujui muuten oikein mallikkaasti, paitsi että vatkaimen päitä irrottaessani seinälle lenteli kermaa, ups... Tässä vaiheessa alkoi myös minulle tyypillinen pähkäily. Halusimme M:n kanssa molemmat mansikat soseutettuina kokonaisten sijaan, joten pohdiskelin seuraavia: Soseuttaisinko mansikat erikseen vai laittaisinko ne vain kulhoon muiden ainesten kanssa toivoen niiden hajoavan sinne vatkatessa? Soseuttaisinko ne vatkaimella vai sauvasekoittimella?

Lopulta päädyin (sängyllä makoilevan poikaystäväni huudelleiden neuvojen mukaan) heittämään ohjeen mukaisesti kaikki loput ainekset kermakulhoon ja sekoittamaan ne vatkaimella. Siihen olisin kyllä kaivannut esiliinaa, koska seosta roiskui helposti ympäriinsä, myös paidalleni. Lisäksi kun yritin nuolla vatkaimen päitä valmiista rahkasta, sitä tippui lattialle ja matolle, hehe. Sotkemiseksi meni siis taas.

Mutta itse rahkasta tuli oikein hyvää! Ai jai, namnamanam. Vaikka täytyy sanoa, että sokeria oli mielestäni vähän liikaa, vaikken edes laittanut täyttä puolta desiä. Ilmeisesti minulle alkaa kehittyä jonkinlainen hahmotuskyky ruoka-aineiden määrästä, koska jo aloitusvaiheessa mietin, että puoli desiä on kyllä aika paljon. M kuitenkin oli tyytyväinen ja sanoi että oli sopivasti sokeria. Hän pitääkin makeasta kun taas minä kirpeämmästä. Eli oman maun mukaanhan sitä pitäisi tehdä, joten mieluummin kannattaa laittaa vaikka ruokalusikallinen sokeria kerrallaan ja maistaa välillä onko jo tarpeeksi. Saattaa olla myös tuo vaniljasokeri, joka sinne toi turhaa makeutta. Toinen ongelma oli se, että rahka jäi vähän löysäksi, lähes pirtelömäiseksi. Eli kyllä se kerma olisi kuitenkin kannattanut vatkata vielä kiinteämmäksi...

Mutta onneksi sitä sokeria ei kuitenkaan häiritsevän paljon mennyt ja ei se löysyyskään paljoa haitannut, joten oikein hyvää ja helposti tehtävää herkkua on tämä. Tulee varmasti tehtyä toistekin ja ehkä silloin laitettua eri marjojakin joukkoon.

J.K. Rowling: Paikka vapaana

Hei taas! Anteeksi jälleen pitkä hiljaisuus. Kiireinen ja työntäyteinen kesä on nyt ohi ja voin sanoa, että oli todella ihana ja huippu kesä, vaikka se olikin joiltain osilta myös rankka. Ja onhan tämä syksyinen sää vallinnut jo jonkin aikaa; tänään satoi jopa pienen pieniä lumihiutaleita.

Elo-syyskuuni meni siis työn merkeissä. Olin oman alani töissä, eli arkeologisilla kaivauksilla Etelä-Suomessa. Tuona aikana asuin muun kaivausporukan kanssa yhteismajoituksessa eräässä vapaa-ajan keskuksessa. Koska en hankkinut tuota kuukautta varten nettiyhteyttä, jäi minulle reilusti aikaa käytettäväksi. Niin mihin? No lukemiseen totta kai! Sain luettua noina viikkoina kaksi hyvin syksyyn sopivaa romaania, joista haluan täällä blogissani kertoa, ja niistä toisen esittelen tässä.

Ensimmäiseksi siis luin jo jonkin aikaa lukulistallani olleen, mutta kirjastosta suosion vuoksi vasta nyt löytyneen J.K. Rowlingin Paikka vapaana (engl. The Casual Vacancy). Minulla ei ollut mitään erityisiä ennakkoodotuksia kirjan suhteen muuta kuin se, että kirja olisi yhtä hyvä kuin Harry Potteritkin (okei, onhan siinä kyllä aika suuri odotusarvo).

Paikka vapaana sijoittuu fiktiiviseen englantilaiseen pikkukaupunkiin, Pagfordiin, idylliseen paikkaan jossa kotiseutuylpeys on huipussaan. Kirja lahtee liikkeelle siitä, kun kunnanvaltuuston jäsen Barry Fairbrother luhistuu yllättäen 19. hääpäivänsä iltana golfklubin edustalle ja kuolee aivoverenvuotoon. Tästä tapahtumasta lähtee liikkeelle tapahtumien sarja, jossa ratkeaa usean Pagfordin asukkaan kohtalo.

Pidin kirjan asettamasta alkuristiriidasta hyvin paljon. Barry Fairbrotherin voisi sanoa olevan kirjan päähenkilö, vaikka hän on elossa ainoastaan kirjan alussa. Kirja vangitsee hyvin sen, millaisen aukon yksi ihminen voi toisten elämiin jättää ja millaisia seurauksia siitä koituu. Ne eivät ehkä ainakaan aluksi näytä niin hyviltä, mutta elämän on kuitenkin aina jatkuttava ja löydettävä uusi uoma. Kirja käsittelee myös rankkoja, mutta tärkeitä aiheita, kuten narkomaniaa ja sen pohjimmaisia syitä ja sitä, kuinka erilaiset suhtautumistavat siihen voivat vaikuttaa ratkaisevasti toisten ihmisten kohtaloon.

Paikka vapaana on toisaalta hyvin erilainen kuin Harry Potterit, mutta toisaalta myös samanlainen. Kirja on hyvin selvästi aikuisille tarkoitettu, vaikka osa keskeisistä hahmoista onkin nuoria. Vertaisin tyyliä lähinnä viimeisiin Pottereihin. Kuitenkin esimerkiksi seksuaalisuudesta puhutaan paljon avoimemmin kuin niissä. Selkein yhteneväisyys Rowlingin kirjoissa onkin hänen hahmojensa syvä inhimillisyys. Kussakin hahmossa on omat hyvät puolensa ja heikkoutensa, vaikka osa onkin selkeitä sankareita ja osa "pahiksia". Tämä inhimillisyys sekä soljuva ihmisiin keskittyvä kerronta, jota vallitsevat mielenkiintoiset ja odottamattomat juonenkäänteet, tekevät J.K. Rowlingista mestarikirjailijan.