Teimme ensimmäisenä opiskeluvuotenani kansankulttuurin perusteet -kurssilla ryhmätyönä tutkimusta muumien perhekäsityksestä. Juuri silloin luin Vaarallisen juhannuksen. Eräs ryhmäläisemme käsitteli Muumipappa ja meri -kirjaa ja tokaisi silloin minulle sen olevan hyvin masentava kirja. Nyt olen lukenut kirjan itse ja toden totta, siinä on todella alakuloinen sävy. Se ei kuitenkaan estänyt minua pitämästä kirjasta.
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle loppukesästä ja masentuneesta Muumipapasta, joka kaipaa elämäänsä uutta sisältöä. Hän haluaa olla perheelleen kunnon isä, joka on turvallinen ja suojeleva. Eräänä päivänä perhe pakkaakin tavaransa ja muuttaa majakkasaareen, jonka pienoismallia Pappa on rakennellut Muumilaaksossa. Hän onkin nyt mielissään, kun saa huolehtia perheestään, joka on milloin minkäkin ongelman edessä. Muumipappa luulee tuntevansa meren ja sen oikut, mutta huomaakin olevansa väärässä. Meri onkin arvaamaton ja sotkee verkotkin levään eikä majakan valoakaan saa syttymään. Muullakin perheellä on ongelmansa Pikku Myytä lukuun ottamatta. Muumipeikko tapaa salaa merihevosia ja saarelle seurannutta Mörköä ja alkaa itsenäistyä. Äiti taas koettaa keksiä itselleen puuhaa, mutta puutarha ei oikein ota onnistuakseen. Aikaa myöten hän maalaakin oman puutarhansa majakan seiniin ja vaipuu yhä enemmän omaan maailmaansa. Saaressa asuu vielä kalastajakin, joka ei kuitenkaan halua ottaa kontaktia majakan uusiin isäntiin vaan viihtyy yksinäisyydessään.
Kirjassa kullakin muumilla on omat ongelmansa. Kirjassa tutut hahmot selvästi syvenevät ja heistä löytyy uusia puolia. Muumipappa, joka aina osaa hoitaa tilanteen kuin tilanteen onkin äkkiä aivan avuton meren suuruuden edessä. Hänellä on vahva tarve pitää perheestään huolta, mutta hän huomaa kerta kerran jälkeen isyyden vaikeuden. Muumimamman kohdalla turvallisuus ja valmius aina lohduttaa ja kuunnella rakoilee. Sen sijaan hän vaipuu koti-ikävän valtaan. Mikään, mikä kotona onnistui ei olekaan saaressa niin helppoa. Hän koettaa olla parhaansa mukaan miehensä tukena, mutta kuitenkin koko ajan enemmän vaipuu kaipuuseensa. Muumipeikon koettelemuksetkin jäävät häneltä huomaamatta. Muumipeikko hakee kauniiden merihevosten huomiota kiihkästi, mutta turhaan. Sen sijaan hänen seuranaan on Mörkö, joka on viehättynyt myrskylyhdyn valosta. Mutta voiko jääkylmää Mörköä, jonka alta hiekkakin pakenee kauhuissaan, koskaan lämmittää?
Tämä muumikirja on mielestäni hyvin paljon aikuisempi kuin muut. Se kertoo perhe-elämän ongelmista, jotka sen jäsenten henkilökohtaisista kamppailuista. Liitin kirjan mielessäni Muumilaakson marraskuuhun, joka sekin on haikea ja surumielinen tunnelmaltaan. Lisäksi sen tapahtumat sopivat yhteen tämän kirjan kanssa, koska siinä monenkirjava joukko Muumilaakson asukkaita kerääntyy Muumitaloon, jonka he huomaavatkin tyhjäksi.Voisi ehkä ajatella, että perhe on juuri tuolloin majakkasaarella. Kuten muumit majakkasaarellaan, käyvät nämäkin hahmot kukin oma kamppailunsa, joissa he muuten kääntyisivät muumiperheen puoleen.
"Minä en halua korjata, ajatteli isä. Minä en halua nyppiä meriheinää... Minä haluan rakentaa suurta ja kestävää, tahdon tehdä kauhean paljon monenlaista ja mielelläni - mutta en tiedä... on hirveän vaikeaa olla isä!"
