keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Kukkakaaligratiinia pekonilla

Nyt on taas luvassa hieman kokeilevan keittiön tuloksia. Poikaystäväni M oli kuullut vinkkinä eräältä ystävältään, että kukkakaali ja pekoni sopivat hyvin yhteen. Ohjetta moiseen emme löytäneet mistään, joten päätimme mennä intuitiolla.

Haalimme kokoon normaalin gratiinin ainekset: kermaa, juustoa ja toki sitä kukkakaalia. Ensin keitimme kukkakaaleja jonkin aikaa (se oli hieman haastavaa yhdessä ainoassa keskikokoisessa kattilassani, mutta onnistui kuitenkin). Pekoni käärittiin jäähtyneiden kukkakaalipalojen ympärille, laitettiin uunivuokaan ja päälle kerma ja juusto. Musteena käytimme pippuria, mutta suolaa älysimme onneksi välttää pekonin ollessa jo aivan tarpeeksi suolaista. Uunissa tämä tuotos oli netistä löytyneen kukkakaaligratiinin ohjeen mukaisesti 20-30 minuuttia.

Olin ehkä hieman skeptinen tämän kokeilun suhteen, koska kukkakaali ja pekoni kuulosti hieman oudolta yhdistelmältä. Lopputulos oli kuitenkin hyvä. Ihan kokeilemisen arvoinen idea (vaikka lopulta olisin voinut kyllä popsia pekonit aiemmin tekemiemme namiburgereiden kanssa ja syödä kukkakaalit vain kukkakaaligratiinina). Aina virkistää kokeilla kaikkea uutta. Kokkausrintamalta siis palailemisiin uusien kokeilujen merkeissä.