Kuten viime tekstissäni (noin puoli vuotta sitten, huh!) mainitsin, sekoileva näppäimistö on estänyt minua kirjoittamasta. Lisäksi minulla on ollut todella kiireinen kevät koulun kanssa, mikä myös on vienyt puhtia ylimääräiseen naputteluun. Nyt kuitenkin koulu alkaa hellittää (ja motivaatio pettää, minkä vuoksi kirjoitan nyt blogia enkä esseitä, vaikka deadline on huomenna...), joten kirjoittaakin ehtii. Lisäksi nyt minulla on läppäriini erillinen näppäimistö, joten kirjoittaminen sujuu huomattavasti paremmin. Ajattelinkin kertoilla hieman parhaiten mieleen jääneistä lukukokemuksistani tältä keväältä. Kaikki edustavat eri genreä: dekkaria, romanttista hömppää ja vakavaan aiheeseen keskittyvää runollista kaunokirjallisuutta.
Alkukeväästä sain vihdoin luettua viime kesänä ostamani Leonie Swannin Ihmissutta ken pelkäisi. Tämä kirja on jatkoa aiemmin lukemalleni ja tässä blogissakin arvioimalleni Murha laitumella -lammasdekkarille. Kirjassa seikkailee ensimmäisestä kirjasta tuttu lammaskatras, tällä kertaa Euroopan maisemissa. Mukaan mahtuu karvat pystyyn nostattavaa jännitystä, hersyvää huumoria ja rutkasti lammasmaista filosofiaa, kun lampaat ryhtyvät selvittämään ihmissuden arvoitusta.
Pidin kirjasta, eikä sitä meinannut malttaa laskea käsistään. Se ei kuitenkaan yltänyt aivan ensimmäisen kirjan tasolle. Kuitenkin lammasten tuskastelut hölmöiltä vaikuttavien ihmisten kanssa tarjoili sen verran makeat naurut, että suosittelen kyllä tätä jatko-osaa niille, jotka pitivät ensimmäisestä kirjasta.
Toinen pitkään kirjastossa kyttäämäni teos, jonka sain luettavakseni viimein, oli Sophie Kinsellan Soitellaan, soitellaan. Erityisesti Kinsellan ennen tätä kirjaa ilmestynyt Kevytkenkäinen kummitus teki minuun vaikutuksen, ja koska kirjailija tuntui parantavan joka kerta kirjojaan luoden mielenkiintoisen, yllätyksellisen tarinan, odotin tältä teokselta paljon. Se oli kuitenkin pettymys. Soitellaan, soitellaan jäi ainoastaan keskinkertaiseksi ja toisti hieman liikaa samaa kaavaa kuin Kinsellan aiemmat kirjat.
Idea oli kyllä mielenkiintoinen: päähenkilö Poppy kadottaa kihlasormuksensa, kalliin perintösormuksen, ja häntä vihaavat appivanhemmatkin palaavat Englantiin juuri silloin. Sen lisäksi hänen puhelimensa varastetaan. Poppy kuitenkin löytää hylätyn puhelimen roskakorista ja ottaa sen käyttöönsä. Puhelin paljastuu erään suuren firman sihteerin puhelimeksi, ja tämän pomo vaatii puhelinta takaisin. Poppy ryhtyy sihteerin tuuraajaksi saadakseen pitää puhelimen, ja siinä sivussa hän sotkeutuu miehen elämään. Seurauksena on pääosin tekstiviestein etenevä keskustelu, jossa kummallakin osapuolella on toiselta jotain opittavaa. Toteutus jäi mielestäni kyllä puolitiehen, mutta silti kirja oli mukiin menevä, ja olisin luultavasti pitänyt siitä jos olisin lukenut sen ennen muita Kinsellan kirjoja.
Kolmas mieleenpainuva lukukokemus oli Pauliina Rauhalan Taivaslaulu. Olin kuullut paljon kehuja tästä vuoden 2013 kristilliseksi kirjaksi valitusta teoksesta. Kirja kertoo vanhoillislestadiolaisen nuoren avioparin tarinan. Se on tarina uupumuksesta ja siitä kuinka unelmat eivät toteudukaan aivan niin kuin kuviteltiin. Se kertoo myös oman tien löytämisestä ja vaikeuksista selviämisestä.
Kirja oli hyvin mielenkiintoinen lukukokemus jo pelkästään sen rikkaan kielen vuoksi. Teksti on hyvin runollista ja soljuvaa, kaukana proosallisesta suorasta kerronnasta. Tarina etenee ennemminkin tunteiden kuvaamisen kuin tapahtumien kuvaamisen kautta. Se tekee kirjasta hyvin ainutlaatuisen ja kauniin lukukokemuksen, mutta myös ehkä vieläkin riipivämmän ja koskettavamman. Myös itse tarina on hieno. Minulle tosin sanottiin, että kirja ei ole vanhoillislestadiolaisuutta suoraan kritisoiva, mutta itse tavoitin kritisoivaa ääntä melko paljonkin, riippuen toki siitä miten sen tulkitsee. Kirja herätti itsessäni monenlaisia tunteita, jopa surua ja ärtymystä. Jo se kertoo mielestäni siitä, että kirja on hyvin onnistunut.
Kuvailisin tätä kirjaa Habakukin laululla Tähdet katoaa (albumilta Koti). Suosittelen kirjaa erityisesti niille, jotka arvostavat runoutta ja kauneutta.
"Uskottiin unelmiin, me lentää osattiin
Uskoin että taivaita me voidaan kulkea
Kaukana maa ja kuitenkin
siihen iskettiin."
Habakuk - Tähdet katoaa, san. Lassi Laamanen.
