Hei taas. Syksy on täällä Oulun puolessa jo pyörähtänyt käyntiin ja hyvin meneväisen ja kiireisen kesän jälkeen ehtii vihdoin viimein päivittää tätä blogiakin. Upea kirjakesäni ikävä kyllä meni jotakuinkin plörinäksi. Muutaman teoksen ehdin kahlata heinä- ja elokuun aikana, mutta tuore seurustelusuhde ja työt veivät muutoin melko lailla aikani täysin. Anteeksi siis!
Suuri projektini oli alun perin paikata eräs melko paksu aukko suomalaisessa yleissivistyksessäni, mutta se nyt sitten jäi. En paljasta, mikä kyseinen teos olisi ollut, koska aion vielä joskus lukea sen! Pysykää siis kanavalla... Sen sijaan perinteeksi muodostunut kesäkuukausien aikana luettu näytelmäteos sai jatkoa Aleksis Kiven Nummisuutareista. Valitsemani näytelmät näyttävät jostain syystä painottuvan komediaan, sillä viime kesänä luin Shakespearen Kuinka äkäpussi kesytetään?.
Nummisuutarit on ollut lukulistallani jo jonkin aikaa, koska lukiossa aikoinaan luettu Seitsemän veljestä kolahti kovaa ja jo silloin Kiven muu tuotanto kiinnosti. Pidinkin näytelmästä kovasti. Perusjuonena Nummisuutareissa on se, että Nummisuutarin poika Esko lähtee kosiomatkalle, mutta perillä odottavatkin morsion häät toisen miehen kanssa. Jännitettä tilanteeseen tuo se, että pelissä on rahasumma, jonka saa joko Esko tai ottotytär Jaana riippuen siitä, kumpi menee aiemmin naimisiin. Lisäksi soppaa sekoittaa entisestään juoppo veli ja karkuteillä oleva rosvo, josta on luvattu kelpo löytöpalkkio.
Pidin näytelmässä siitä, että juonessa on paljon arvaamattomia käänteitä, jotka lähtevät viemään sitä aivan uuteen suuntaan. Aleksis Kivi on taitava punomaan tarinaa ja kohtaukset ja dialogi ovat hyvin eläviä. Toki teoksen ikä näkyy kielessä ja taustalla olevasta kulttuurista, joka voi nykylukijalle olla vaikeaa ymmärtää ilman suurempaa perehtymistä. Suosittelen Nummisuutareita kuitenkin eristyisesti suomalaisen klassikkokirjallisuuden ystäville.
Toinen teos, jonka tässä blogipäivityksessäni tahdon mainita on Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssi, jonka luin englanniksi. Tämäkin teos on ehdoton klassikko lastenkirjallisuudessa. Se on kuitenkin hyvinkin sopiva myös aikuiseen makuun, sillä se sisältää hyvää pohdintaa ja symboliikkaa tästä maailmasta, rakkaudesta ja kaipuusta. Pikku Prinssin matka halki avaruuden välittää hienon kuvan pakenemisesta ja sen ymmärtämisestä, että rakkauteen kuuluu myös vastuu.
Pikku Prinssi on hyvin kaunis ja surumielinenkin kertomus. Itseäni kosketti eniten Pikku Prinssin kohtaaminen aavikkoketun kanssa ja ajatus kesyttämisestä:
"'Men have forgotten this basic truth,' said the fox. 'But you must not forget it. For what you have tamed, you become responsible for ever.'"
Kirjojen lisäksi kokkaussarallakin on tapahtunut sentään jotain. Poikaystäväni on minua ehkä hitusen parempi kokkauspuuhissa, mutta ensimmäisellä kerralla luonani vieraillessaan hän onnistui sulattamaan kuumalle levylle palan muovipussia (mikä todistaa, että hellani levyjen säätimet ovat todella kummallisessa järjestyksessä!). Yhdessä olemme tehneet muun muassa hyvin kokkareista perunamuusia sauvasekoittimen avulla (joka tosin oli maultaan kelvollista) ja onnistunutta pitsaa oikein hyvällä pitsapohjan ohjeella (Muistaakseni tämä). Uusin poikaystäväni minulle opettama asia on sweet chili sauce, joka sopii lähes kaiken ruuan kanssa. Sotkimme sitä turkkilaisen jogurtin kanssa, jolloin siitä tuli varsin hyvä, halpa ja yksinkertainen kastike vaikkapa lihapullien kanssa. Tänään kokeilin myös sweet chili saucea riisin kanssa, ja toimii! Seuraavaksi aion kokeilla sekoittaa sitä jauhelihaan kastikkeeksi.
Tärkeä löytö on myös se, että yhdessä tekeminen on mukavaa ja myös virheille on hauskempaa nauraa yhdessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti