Vaikka syksy on jo pitkällä, haluan vielä lyhyesti muistella kesän lukemistoa. Hirvittävän paljon sitä ei kertynyt, mutta muutaman teoksen ehdin kuitenkin lukaista töiden ohessa.
Melko iso osa kesästäni kului siihen, että luin violetista The Little Prince and other stories -järkäleestäni Louisa M. Alcottin Little Womenin. Tykkäsin siitä kovasti, sillä kirjan neljä sisarusta erilaisine luonteineen oli kuvattu hyvin elävästi ja hienosti ja siinä oli myös aikuisen elämään sopiva tarina itse kunkin "pyhiinvaeltajan taakasta". Toisaalta kirjassa oli myös turhan ilmeinen moraaliopettamisen maku, mikä itseäni häiritsi. Tästä huolimatta Little Women oli mukava lukukokemus, ja kirja ehdottomasti ansaitsee paikkansa lastenkirjallisuuden klassikkojen joukossa, vaikkei aivan ylläkään esimerkiksi Runotytön tai Salaisen puutarhan tasolle. Kakkososakin olisi kiinnostava katsastaa. Jos aiot lukea tämän kirjan, varoituksen sana: englanniksi se oli itselleni toisinaan vaikeaa ymmärtää vaikeiden sanojen vuoksi. Siksi lukunautinto voikin olla miellyttävämpi suomeksi, ellet ole englannin taituri.
Kesääni kuului, kuten tavallisesti, myös näytelmän lukeminen. Tänä vuonna valitsin Anton Tšehovin Kolme sisarta. Ajattelin näet valita välillä jotakin vakavamielisempää. Kolme sisarta kertoo kolmen sisaren elämästä, jotka kaipaavat palata lapsuudenkotiinsa Moskovaan, mutta elämällä on jokaiselle omat suuntansa ja kohtalonsa. Näytelmä kertoo hienosti täyttymättömästä kaipuusta ja omaan kohtaloonsa tyytymisestä.
Kolmannen kesällä lukemani kirjan sain itse asiassa eilen illalla loppuun. Aloitin sen elokuun alussa, mutta reilimatkan vuoksi se jäi kesken. Tämä kirja on siitä erikoinen, että siskoni lainasi sen "minua ajatellen", luultavasti koska juoneen liittyy arkeologiaa. Kyseessä on Jane Johnsonin Saharan tytär. Siinä turvallista länsimaista elämää elävä Isabelle saa perinnöksi arkeologi-isältään tuaregiamuletin, jonka arvoitus saa hänet lähtemään Marokkoon selvittämään sen alkuperää. Samalla kun kirja seuraa Isabellen matkaa, perehdytään häntä aiemmin eläneen naisen, Mariatan elämän vaiheisiin ja kirjan edetessä lukijalle paljastuu, että amulettiin liittyy monia ihmiskohtaloita, joihin myös Isabellen oma tarina liittyy.
Kirja herättää lukijan mielenkiinnon hyvin pian, ja pitää sen hallussaan. Nykyisyys ja menneisyys limittyvät hyvin yhteen ja se tekee kirjasta vieläkin koukuttavamman. Toisaalta juoni ei ole kovinkaan originaali, vaan juoni on joiltain osin varsin ennalta-arvattava ja loppuratkaisu oli ainakin minulle selvä viitisenkymmentä sivua aiemmin. Kirjan vahvuus onkin siinä, kuinka hyvin se kuvaa tuaregien elämää ja yhteisöä sekä heidän taisteluaan valtaapitävien sortoa vastaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että kyseessä on kertomakirjallisuus, jossa asioita on dramatisoitu, mutta kirjailija on kuitenkin pyrkinyt selvittämään taustat huolellisesti. Tämä kirja onkin hyvä mielenkiinnonherättäjä, jotta tuaregien historiasta ja tilanteesta kiinnostuu ottamaan enemmänkin selvää. Kirja ei ole pelkkää romanttista höttöä, vaan sisältää paljon kuolemaa ja tragediaakin, joten uskoisin romanttista kirjallisuutta yleensä kammoavankin pystyvän tarttumaan tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti