James Herriot: Elämäni kissat

Kun olin vielä nuori tyttö, olin tavattoman eläinrakas ja halusin tietää kaiken kaikenlaisista eläimistä. Toiveammattini oli eläintenhoitaja (eläinlääkäriksi en halunnut, koska en olisi halunnut joutua lopettamaan eläimiä). Vuosien mittaan tuo eläinrakkaus kuitenkin himmeni, vaikka yhä toki pidän eläimistä, mutta en yhtä palavasti kuin joskus.
    Poikkeuksena ovat kissat. Elämääni on aina kuulunut kissoja, joten elämä ilman niitä tuntuisi ehdottomasti vajaalta. Rakastan kissoja! Unelmani on saada jonain päivänä ikioma katti, mutta se saa toistaiseksi vielä odottaa kunnes asunnon neliöt kasvavat tarpeeksi (sydämeni tosin itkee verta tämän takia).
    Siksipä kun kerran aikaa tappaakseni kuljeskelin yliopiston kirjastossa ja löysin sattumalta pienen kirjasen nimeltään Elämäni kissat, oli innostukseni heti suuri. Ja kun lopulta aloin lukea alkusanoja, aiheutti jo se tällaisen reaktion:

Kirja ei tuottanut pettymystä. Se oli juuri sopivan suloinen sellaiselle kissoihin täysin höpsähtäneelle kuin minä. Kirja koostuu kymmenestä tarinasta, joissa Yorkshiressä eläinlääkärinä toiminut James Herriot kertoo elämänsä aikana kohtaamistaan mielenkiintoisista kissaherroista ja -neideistä. Elämäni kissat kirvoittaa naurunpyrskähdyksiä ja hymyjä mutta myös kyyneleitä. Tarinat ovat hauskoja ja hellyyttäviä, mutta mukana on paljon koskettavia käänteitä, joista jokainen kissoista pitävä varmasti herkistyy (ellei ole aivan sydämetön).

Mieleeni kohosi muutamia ajatuksia kirjan pohjalta. Ensinnäkin monessa tarinassa tulee esiin se, kuinka lohdullisia eläimiä kissat ovat. Kissat osoittavat suosiotaan ihmiseen silloin kun tahtovat, siksi se tuntuukin niin valtavan hyvältä kun kissa tuleekin äkkiä kiehnäämään ympärille. Kun surettaa, mikä voisikaan häätää murheet pois paremmin kuin huomiota kerjäävä, pehmeä ja lämmin karvakerä, joka törisee kuin paraskin moottori. Kissa vaatii ihmiseltä jakamattoman huomion, joten omat murheet on pakko unohtaa ja hellyydenkipeälle naukujalle täytyy hyväntahtoisesti naurahtaa.

Toisekseen kissat ovat loistavia siksi, että niiden luottamuksen voittaminen vie aikaa. Tämä näkyy kirjassa todella hyvin erityisesti Herriotin perheeb huomaan pesiytyneiden Ollin ja Inkun tapauksessa. Kun sitkeästi yrittää päästä kissan suosioon, se kyllä palkitsee aikanaan. Ymmärrän paremmin kuin hyvin James Herriotin kuvaamat onnen tuntemukset kun näin viimein käy. Se nimittäin tuntuu aivan naurettavan hyvältä.

Suosittelen Elämäni kissat -kirjaa siis kaikille kissoista pitäville. Tämä kirja auttoi minua muistamaan, kuinka paljon oikeastaan rakastankaan kissoja. Muistoihin palasivat kaikki jo menneet rakkaat mirrit, joista jokainen on jättänyt minuun jälkensä ja jotka pysyvät mielessäni aina. Ja tänä viikonloppuna pääsin myös tervehtimään sitä elämäni tällä hetkellä ainutta rakasta kissaa, 10 ja puoli vuotta vanhaa Nasu-rouvaa. Toivon todella, että kissat pysyvät tärkeänä osana elämääni aina.

James Herriotilta on ilmestynyt myös muita teoksia, joihin voisin itsekin tutustua. Tälle kirjalle on esimerkiksi vastine, Elämäni koirat, jos olet enemmän koirien kuin kissojen ystävä.