Blogikirjoitukset ovat olleet tämän vuoden puolella lähinnä kirjapainoitteisia, joten nyt kirjoitan hieman kokkauskokemuksistakin. Ruokaahan tässä on totta kai laitettu välissäkin, ja muutakin kuin eineksiä on kyllä popsittu. Ja tämä kokemus oli sen verran hauska, että haluan jakaa sen teidän kanssanne, arvon lukijat.
Päätimme poikaystävä M:n kanssa, että olisi taas hauska tehdä jotakin ruokaa yhdessä. Ensin pohdintamme kääntyi johonkin makeaan jälkiruokaan, ja M ilmoitti haluavansa jotakin, missä on persikkaa. Niinpä kirjoitimme Googleen "persikka ruokaohje", ja vastaan tuli lukuisia persikkarahkapiirakan ohjeita. Päätimme ottaa tämän Kotikokin ohjeen käyttöön. Kauppalistaa tehdessämme pohdimme, että jotakin kunnon ruokaakin olisi syötävä. Ehdotin yksinkertaisia hampurilaisia. Siitä taas saimme idean, että jos tekisimmekin ne itse taannoisesta onnistuneesta tortillapohjien itse tekemisestä rohkaistuneina (Kannattaa muuten kokeilla! Tulee halvemmaksi ja lättyjä tulee enemmän kuin kaupan pakkauksissa + on tosi hyvää!). Niinpä seurasi vielä sämpylä- ja jauhelihapihviohjeiden etsiskelyä ja kauppalistan täydentämistä. Tämä porkkanasämpylöiden ohje valikoitui sämpyläohjeeksemme ja jauhelihapihvien resepti lienee ollut tämä tässä.
Tämä prosessi alkoi siis noin seitsemän aikoihin, ja kauppaan suoriuduimme lopulta kahdeksan maissa. Kaupassakin vierähti tovi aineksia valikoidessa ja korppujauhoja etsiskellessä (Löytyivät aiemmin tuijottamamme pienen jauho-osaston ylähyllyltä. Huups, ei kai sinne tule katsottua. Korppujauhot on alahyllyn tavaraa, eikö niin...). Kun ostokset oli tehty, tepastelimme tyytyväisinä kotia kohti (tai minä en niin tyytyväisenä liukkaan ja hyvin jyrkän rinteen vuoksi, mutta selvisin!).
Ensimmäisenä oli vuorossa sämpylöiden leipominen. Kaikki sujui hyvin, kunnes oli aika lisätä jauhot. Katsoin ohjeesta, paljonko niitä pitikään laittaa ja häkellyin. Ei kai tämä voi pitää paikkaansa. 15 desiä??!! Sehän on aivan älytön määrä! Tarkistimme muista saman tapaisista ohjeista, ja niissä kaikissa luki yli 10 desilitraa. Aloimme nyt pohtia, riittäisivätkö jauhomme sittenkään. Niitä kun tarvittaisiin vielä persikkapiirakkaakin varten. Niinpä päätimme, että minä lähtisin uudelleen kauppaan ja M alkaisi lisäämään jauhoja. Niinpä, turhautuneena kylmään ulkoilmaan palaamisesta, hilpaisin onneksi aivan lähellä olevaan kauppaan, ostin jauhot ja palasin pikapikaa kotiin.
Perillä odotti M kädet täynnä taikinamössöä, jota oli levinnyt myös M:n paidalle. Sain kuulla, että jauhot olivat riittäneet sittenkin, ja noin desi niitä jäi vielä ylikin. Mutta ainakin jauhoa oli nyt tarpeeksi myös jälkiruokaa varten. Yhdessä alustimme taikinan loppuun (piti muuten ihan googlettaa, mitä taikinan alustaminen varsinaisesti tarkoittaa), ja taikina pääsi kohoamaan. Sitten olikin jauhelihapihvien vuoro.
Ensinnäkin tajusimme, että olimme unohtanet ostaa sipulia. Minua se ei hirveästi haitannut, koska en kauheasti sipulista välitä, mutta M oli hieman pettynyt. Uusi kauppareissu sai kuitenkin jäädä, joten pihvit jäivät sipulittomiksi. Kun pihvimössö oli valmista paistoon, alkoi myös taikina olla sämpylöiksi muotoilemiseen valmis. Teimme jälleen työnjaon: M paistaisi pihvit ja nyt olisi minun vuoroni sotkea käteni sitkeään taikinaan.
Sämpylöiden muotoilu ei ollutkaan ihan helppoa, koska taikina oli todellakin hyvin tarrautuvaista. Lisäksi kulho oli kohonneelle taikinalle liian pieni, ja se pursui yli pöydällekin, ja minä yritin parhaani mukaan pelastaa, mitä pelastettavissa oli. Ensimmäinen pelti täyttyi epämääräisistä taikinakasoista, joiden toivoin paistuvan sämpylän näköisiksi. Toisen pellin kohdalla aloin päästä hajulle siitä, kuinka sämpylää voisi vaivata. Pullanpyörittelymuistot jostain hyvin kaukaa vuosien takaa palailivat hiljalleen. Toinen pellillinen oli siis täynnä hieman pyöreämpiä ja sämpylämäisempiä yksilöitä.
Hampurilaisemme onnistuivat lopulta oikein hyvin, vaikka M sanoikin pihvien maustamisen menneen vähän pieleen (eikä mitä, hyvää se oli!) ja totesimme unohtaneemme myös salaatin. Juustoa ja soijakastiketta kuitenkin oli ja nälkä toimi tehokkaana lisämausteena. Sämpylöitä jäi mukavasti ylikin. Suosittelen erityisesti niitä.
Ja sitten, nälkäisenä ahmittuamme hampurilaisemme, oli jälkiruuan vuoro. Itse olisin ollut jo valmis luopumaan urakasta, koska olin aivan uuvuksissa hampurilaishommasta, ja ylipursunutta taikinaakin oli jo hangattu pöydästä ja lattiasta. Mutta sovittu mikä sovittu, ja niin ryhdyimme taas leipomishommiin. M oli lisäksi vaatinut, että tekisimme kaksi piirakkaa. Ne oli onneksi melko helppo tehdä, mutta ongelma olikin pitkä paistoaika. Olimme molemmat aivan uuvuksissa ja valmiita unten maille, mutta piirakoiden paistoaika olikin pitempi kuin luulimme (Syytän siitä armaan poikaystäväni ties milloin viimeksi pestyä uunia, mutta hän ei myönnä, että se vaikuttaisi paistotehoon. Mutta kun kotitalouden tunnilla sanottiin...).
Ensimmäinen piirakka oli mukavaa saada uunista, koska sitä pääsi maistelemaan. Ja hyväähän se oli, uunituore piirakka. Pidin erityisesti siitä, että se ei maistunut niin rahkaiselta kuin ajattelin. Muut ainekset pehmensivät sitä juuri sopivasti. Kuitenkin persikat toivat ihanaa raikkautta. Suosittelen! Mutta sitten oli vielä se toinen piirakka. Lopulta puoli yhden maissa sekin oli lopulta valmis. Piirakka jäähtymään, uuni pois päältä ja nukkumaan!
Projekti oli siis hauska, mutta myös jossain määrin turhauttava. Näin jälkikäteen varsinkin tuota yöhön asti jatkunutta leipomista on hauskaa muistella. Tulee mieleen, mitä Iso Kirja sanoo hyvästä vaimosta:
"Hän näkee työnsä tulokset, hän ei sammuta lamppua yölläkään." Sananl. 31:18
Vaikka se olikin M, joka viimeisen piirakan lopulta hoiti pois uunista, niin ehkäpä tässä on hyvä alku unelmavaimoksi tulemiseen? ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti