Synttäriyllätys

Koska sain vihdoin, yli kuukausi synttäreiden jälkeen, ostettua M:lle lahjan, päätin tehdä siitä hieman isommankin yllätyksen. Niinpä päätin pyöräyttää jonkinlaisen kakun tapaisen leipomuksen. Päiväksi valikoitui tämän viikon torstai siitä syystä, että samalla sain tehtyä pitkään pakastimessani olleesta jauhelihasta jauhelihapihvejä, joita syömään poikaystävä oli luonnollista kutsua.

Pohdin pitkään, tekisinkö kakun vai kääretortun. Lopulta päädyin kääretorttuun ajan vähäisyyden vuoksi ja valitsin ohjeekseni tämän, koska tämä vaikutti kakkumaiselta pohjalta. Laitoin siis:

4 munaa

n. 2 dl sokeria

2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

 Vatkasin munat ja sokerin ensin sähkövatkaimella. Törmäsin taas vanhaan ongelmaani, etten oikein tiennyt, milloin muna-sokeriseos oli tarpeeksi vaahtomaista, joten menin fiiliksellä. Vasta myöhemmin huomasin Tartu pannuun -keittokirjastani ohjeen, että vaahdon pitäisi olla sen verran paksua, että kun vatkaimen nostaa, mukaan pitäisi lähteä iso määrä vaahtoa eikä seoksen pinta palaudu tasaiseksi heti. Eli se jäi varmaan vähän löysäksi vielä. Mutta ihan hyvältä se näytti, kun lisäsin sinne jauhot ja leivinjauheen, ihan kakkutaikinalta.

Levittelin valmiin taikinan pellille (pitäisi hankkia nuolija, niin voisi olla vähän helpompaa kuin lusikalla levittely) ja lykkäsin sen uuniin. Paistumisen aikana tein jauhelihapihvien taikinan (tämä tässä oli ohje) ja kun otin kääretorttupohjan uunista, pystyin laittamaan pihvit jo valmiiksi kuumaan uuniin lähes heti. Kylläpäs osasinkin olla sulava tässä uunin käytössä! Paitsi että sammutin uunin liian aikaisin jauhelihapihvien kohdalla ja jouduin lämmittämään sitä uudestaan... Äh, no melkein täydellisen sujuvaa.

Mutta takaisin kääretorttukakkuun. Olin antanut pohjan jäähtyä tiskatessani ja makaroneja pihvien lisukkeeksi keitellessäni. Kun nyt palasin sen pariin täytteiden laiton aloittaakseni, huomasin pohjan olevan aika kuiva ja halkeileva. Päätin kostuttaa sitä hieman, jotta se pehmenisi. Ikävä kyllä minulla alkoi olla tuossa vaiheessa aikamoinen kiire, sillä halusin saada kakun piiloon ennen M:n tuloa, jotta voisin yllättää hänet jälkiruoalla. Niinpä kaatelin kermakolla appelsiinimehu-vesiseosta summanmutikassa ja kaadoin vielä pakastevadelmien mehut päälle. Sitten laitoin täytteet: kermavaahtoa, vadelmia ja banaanilohkoja (olisin saattanut muussata banaanit, jos olisin ehtinyt, mutta toimivat hyvin noinkin).

Kun aloin rullata kääretorttua, huomasin sen vieläkin olevan liian kuiva. Johtuneeko siitä, että se oli liian kauan uunissa, siitä etten jäähtymisvaiheessa laittanut sen päälle leivinliinaa vai taikinan huonosta koostumuksesta tai huonosta kostutuksesta, sitä en tiedä. Mutta joka tapauksessa torttu halkeili aika pahasti kääriessäni sitä ja niinpä siitä tuli todellakin kakun ja kääretortun välimuoto.

Ei ollut kuitenkaan aikaa jäädä sitä suremaan, vaan lätkin päälle loput kermavaahdot peitoksi ja sitten taiteilin rakkaani nimen ostamistani irtokarkeista. Ehdin ottaa vielä pari kuvaakin huonolla kamerallani, joka suostui onneksi sen verran toimimaan, ja kiikuttaa kakun jääkaappiin piiloon. Se olikin oma operaationsa, sillä kakkutortusta tuli niin iso, ettei se mahtunut yhdellekään omistamalleni lautaselle, minkä seurauksena jätin sen vain uunipellille. Juuri ja juuri se mahtui onneksi jääkaappiin.

Koristelu alkuvaiheessaan

Ehdin vielä hetken siivoilla ja hävittää selvimmät kakunteon merkit näkyvistä, kun M jo tuli luokseni. Olin vielä aivan hyperaktiivinen kaikesta kiireestä ja jännityksestä, mutta vähitellen onnistuin rauhoittumaan ruuan äärelle. Jauhelihapihveistä tuli muuten hyviä, paitsi suolaa oli mielestäni vähän liikaa.

Ja kyllähän se armasta poikaystävääni ilahdutti kovasti, kun kannoin kakun pöytään ja kaivoin lahjan hänelle piilostaan. Varoittelin jo hieman etukäteen loppuvaiheen kiireestä ja kakun kuivuudesta. Kakku olikin hieman kuivakkaa, mutta se ei ollutkaan huonoin puoli vaan liika makeus. Kyllähän minä niitä karkkeja vähän liikaa taisin laittaa... Söimme molemmat melko isot palaset ja saimme melkoisen makeaähkyn. Mutta sain kyllä M:lle hänelle lähitessään mukaan antamastani palasta kehuja, kun hän oli syönyt päällä olleet karkit etukäteen. Täyte oli kuulemma onnistunut.

Eli vähän fiaskoksihan tämä taas meni, mutta ajatushan on tärkein eikä epäonnistumiseni iltaamme eikä mukavaa yllätystä pilannut. Tulipahan ainakin tehtyä ihka ensimmäinen kokonaan itse leivottu kakku. Ensi kerralla sujuu toivottavasti jo vähän paremmin.