Suomi täyttää tänään 95 vuotta. Vuosisata on siis vain viiden vuoden päässä, mikä on varsin kunnioitettava saavutus meille. Monista vaikeuksista olemme selvinneet itsenäisyytemme säilyttäen. Itse suhtauduin pitkään suomalaisiin kirjallisuuden klassikoihin melko nihkeästi mutta muutoksen siihen toi lukioaikanani äidinkielen viides kurssi, joka käsitteli suomen kirjallisuushistoriaa. Tällä kurssilla meidän piti lukea Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, josta yllätyksekseni pidin valtavasti. Tänään haluan palata tähän taeokseen, joka ehdottomasti on merkkiteos suomalaisen kansallisidentiteetin muotoutumisessa.
Ironista on, että aikalaisten reaktio kirjasta oli varsin negatiivinen eritoten August Ahlqvistin murska-arvostelun myötä. Seitsemän veljestä nähtiin suomalaista rahvasta pilkkaaavana, eikä se sopinut ajan suomalaisuutta ihannoivaan asenteeseen. Ahlqvistin kritiikin vuoksi Suomalainen Kirjallisuuden seura jäädyttikin teoksen painatuksen kolmeksi vuodeksi. Tämä johti mielenterveyshäiriöistä kärsineen Kiven joutumiseen psykoosiin ja muutama vuosi myöhemmin hän menehtyi. Myöhemmin suhtautuminen teokseen muuttui ihannoivaksi ja se nostettiin arvoon. Seitsemän veljestä onkin ensimmäisiä suomenkielisiä romaaneja.
Kirjan viehätysvoima perustuu ainakin minun kohdallani rikkaaseen kieleen ja mielenkiintoiseen juoneen. Hahmot ovat hyvin eläviä ja hauskoja. Lisäksi kirjasta todellakin löytää oman kansallisen identiteettinsä pohjan: luonnonläheisyyden, päättävisyyden ja ahkeruuden, johon veljeksetkin lopulta kääntyvät parannuksen tehtyään.
Tänään tekstipätkän sijaan laitan tästä teoksesta tehdyn Turun kaupunginteatterin näytelmän pätkän. Hyvää itsenäisyyspäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti