1. Joulukalenteri

Ensimmäinen päivä joulukuuta. Joulunaika on virallisesti alkanut. Olen jouluihminen pahimmasta päästä, ja perinteekseni on tullut kiusata ystäviäni kirjoittelemalla jonkinlaista joulukalenteria joka vuosi. Viime vuonna pidin erillistä blogia, joulu(kalenteri)blogia. Sitä edellisenä vuonna kirjoitin joka päivä jatkuvaa tarinaa, joka sekin löytyy yhä täältä Tänä vuonna ajattelin toteuttaa joulukalenterini tässä blogissa, sen teemaa mukaillen. Eli suosikkikirjoistani sekä kenties uusistakin tuttavuuksista tulee olemaan puhetta tänä kuukautena, sekä myös enemmän tai vähemmän jouluisia ruokakokeiluja. Yllätysluukkujakin ehkä ilmestyy, joten pysykää kuulolla. Tämä on viimeinen tunti ennen päivän vaihtumista, ja viime hetkellä päätin toteuttaa tämän projektin. Ja olen itse asiassa melko innoissani!

Tänään ajattelin mainostaa loppukesästä lueskelemaani Heli Laaksosen Sulavoi-runoteosta. Laaksonen on tunnettu lounaismurteella kirjoittamisestaan. Aiemmin olin lukenut hänen näytelmänsä Lukkosulaa ja lumpeenkukkia, josta pidin todella paljon. Niinpä lainasin äitini hyllystä runokokoelman, jota olin jo muutaman kerran epäröiden selaillut. Pidin teoksesta hirmuisesti. Pidän kovasti murteista, vieraastakin. Runojen lukeminen on ensin hieman tavaamista, mutta pian murteeseen alkaa päästä sisälle. Lisäksi Laaksonen osaa ilmaista asiat herttaisesti ja oivaltavasti.

Avioehto

Ehto o ehrotoine.

Eräpäivän mennä mettä.

Määl tarkoteta munt ja sääl sunt.

Sopimukse saa purkka, jos ossa koota kans.

1. Jos sää lähret, mää saan pittä kaik.

2. Jos mää lähren, otan sunt mukka.

Allekirjotus tähä _______________________________

Erityisesti pidin Laaksosen rakkausaiheisista runoista. Niissä arki ja rakkaus kietoutuvat toisiinsa. Osaltaan syynä oli tietenkin oma tuore seurustelusuhde, jonka myötä monet runoista tuntuivat puhuvan täsmälleen omasta elämästäni. Eristyisesti useassa runossa puhutaan Eerikistä ja Kaarinasta, mikä tuo myös mukavaa tuttuuden tunnetta, ikään kuin heidät tuntisi entuudestaan. Halonhakkaajan puhelin on kii kuvaa kenties parhaiten omia tuntojani tänään, kun poikaystäväni on Venäjällä tavoittamattomissa ja voi, kuinka haluaisin kertoa kaikki suuret ja pienet uutiseni, mutten pysty. Siksi tämä runo minun ja teidän päivänne piristykseksi.

Halonhakkaajan puhelin on kii

Prinsessan päiv ei men ninko tahtois menevä,

Kruunu takerttu koko ajan pyykkinaruihi

eikä ripustamisest tul mittä.

Hän soitta kolmannen kerra, vaik tiätä, ete vastat.

Assia ei ol mut see on kiireellist.

Hän sanosis:

Eerikki, arva mitä,

mu ikkunalaural o linnu varppa jälje lumes,

mää olen löytän hienon tiä meil,

     kun tarttis hiuka appu taas,

     osasin peril, kehu munt,

     sain klasist haava, tul puhaltama

     lämmitin talo ja puus huus hullu pulu,

     kuljin kaisliko läpitte ja ajattelin meit.

On päivi ko mää tahron sunt kokonas

ja päivi ko mää tahtosin sunt kaikkines päivines

ja muit päivi on kans, ettet peljästy.

Eerikki hei, arva mitä,

ei mittä

ja kaik mitä ossan sanno.